Ydin

Olen pohtinut identiteettiä viimeaikoina. Sen aaltoilua. Jossain on se ydin, jonka ympärille kaikki kiertyy, purkautuu auki ja kiertyy jälleen. Olen ollut ja tulen aina olemaan minä, mutta eri minä kuin vielä eilen. Se on jotenkin lohdullista. Kaikki muuttuu, sopeutuu, särkyy ja rakentuu uudelleen erilaisina kudoksina. Identiteetti ei ole leima jota kannan. Se on mukautuvaa kuin valo. 

Ympärilläni olevat ihmiset keinuvat myös, joskus kauemmas. Se ydin on edelleen siellä, mutta kudosten väliin on tullut jotain sellaista mitä en saa kudottua mukaan omaan tarinaani. Fyysistä välimatkaa, muuttuvia arvoja, uusia perheitä. Suru menetetyistä ystävistä, rakkaista, perheenjäsenistä muuttuu osaksi minua ja kasvan. Kulunut talvi on ollut täynnä muutoksia, menetyksiä, iloa, innostusta, haasteita, onnellisuuttakin. Peilistä katsoo eri ihminen kuin vielä viime syksynä. Mietin mihin tämä kaikki vie. Annan aaltojen kuljettaa.