Sain lainalle television. Se on pieni, postimerkin kokoinen ja vähän etukenossa. Lainatelevisioni nojaa toiselle kyljelleen, kuulostaa peltipurkkiradiolta, antennijohto ja kaukosäädin puuttuu, enkä näe lukea Criminal Mindsin tekstejä kunnolla. Se on ihana. Vasaroin television yläpuolelle taulukoukun, jotta seinillä olisi jotain muutakin kuin rasvalänttejä ja reikiä tapetissa. Naputtelin koukun väärään kohtaan, joten tein uuden reijän seinään. Sekin meni väärään paikkaan.
Täällä kaikki on vähän vinossa, lainatavaroita ja hätävararatkaisuja ympäriinsä, mutta tämä on kuitenkin koti. Täällä voin olla oma epätäydellinen itseni, pelata ihan liikaa tietokoneella, itkeä koiravideoille ja tehdä epäonnistuneita marenkeja. Kotona voin olla hiljaa kun ei huvita puhua, tehdä löytöretkiä musiikkiviidakossa, kuorruttaa kanelilla keittiötä ja upottaa sormia multaan.
Ikävöin parveketta jonka jätin taakseni. Nykyinen parvekkeeni on kolkon tyhjä, vielä niin kovin hengetön että haluaisin puhaltaa sinne väriä, iloa, tuoksuja ja naurua. Vaan siinä se on harmaana laatikkona, odottaa. Minä odotan palkkaa, jotta saisin kevään heräämään henkiin täälläkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti