Basso hakkaa rinnassa, ja sydän on pakahtua. Ympärillä ihmiset sulautuvat yhdeksi massaksi, kuin eläimeksi joka liikkuu rytmissä. Hymyilen pimeässä, suljen silmät. Laulan, vaikken kuule omaa ääntäni. Vuosia putoaa välistä pois, muistan miksi keikkailin joskus niin ahkerasti. Jalat irtoaa maasta, kädet haroo ilmaa ja rytmi tarttuu lantioon. Olen elossa.
Kotimatkalla korvissa humisee. Katson taksin ikkunasta joen pinnasta heijastuvia katuvaloja, ja tunnen oloni epämukavaksi vieraan ihmisen autossa. Haluan pysyä vielä siinä pienessä kuplassa, jossa maailma on hyvä, ja musiikissa voima. Tuntuu kuin putoaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti